Nuorten MM-kisat: mikä on kaikkien aikojen Nuoret Leijonat – tähdistökentällinen?

Ketkä ovat olleet kaikkien aikojen parhaat Nuoret Leijonat pelipaikoittain? Ballsports.fi lähti selvittämään asiaa näin nuorten MM-kisojen alla.

Nuoret Leijonat hyppäävät joulukuussa kaukaloon Edmontonissa, kun alle 20-vuotiaiden MM-kisat alkavat Kanadassa.

Kaiken kaikkiaan tähtäimessä on suomalaisen jääkiekkohistorian 18:s MM-mitali, mitä siis tulee alle 20-vuotiaiden arvokisoihin. Maailmanmestaruuksia Nuoret Leijonat on voittanut viisi, hopealle on päädytty niin ikään viidesti ja pronssiset mitalit ovat lähteneet matkaan seitsemän kertaa.

Kun sitten katsotaan kaikkien aikojen tilastoja Nuorten Leijonien osalta, eniten otteluita on pelannut Reijo Ruotsalainen, jolla niitä on kunnioitettavat 24. Kaikkien aikojen pistekuningas on puolestaan Esa Tikkanen 36 tehopisteellään.

Mutta me emme ole esittelemässä tässä tilastoja, vaan me olemme tehneet pitkän taustatyön saattelemana tulkintamme siitä, mikä on kaikkien aikojen Nuoret Leijonat – tähdistökentällinen.

Käydessämme pelaajia läpi, vaakakupissa painoivat luonnollisesti niin joukkueen menestys kuin myös pelaajien henkilökohtainen suoritustaso alle 20-vuotiaiden MM- turnauksessa/-turnauksissa; sen voimme myös paljastaa, että tähdistökentällisen pelaajista jokainen on nähty myös jääkiekon miesten MM-kisoissa.

Maalivahti

Kari Lehtonen

Moni saattaisi nostaa Nuorten Leijonien kaikkien aikojen maalivahdiksi MM-kultaa torjuneet Juuse Saroksen tai Mika Norosen. Me päädyimme kuitenkin valinnassammeKari Lehtoseen, jolla on alle 20-vuotiaiden MM-kisoista kaksi pronssimitalia. Syynä Lehtosen valinnalle on se, että toisin kuin edellä mainittu kaksikko, ”Kärppä” oli kaikissa kolmissa nuorten MM-kisoissa pelaamissaan otteluissa erinomainen.

Vuoden 2001 nuorten MM-kisoissa Lehtonen pääsi pelaamaan ainoastaan yhden ottelun, jossa hän päästi kaksi maalia ja hänen torjuntaprosenttinsa oli 92,00. Vuotta myöhemmin Lehtonen oli selkeä ykkösvahti, hänen tilastonsa kuudesta pelistä olivat koko kisojen parhaat 94,30/1.17 ja hänet arvostettiin myös kisojen parhaaksi maalivahdiksi. Vuonna 2003 meno ei ollut aivan yhtä railakasta tilastojen valossa, mutta Nuorten Leijonien Top 3 – pelaajiin hänet joka tapauksessa valittiin.

Kaiken kaikkiaan vuoden 2002 varaustilaisuudessa NHL:ään numerolla kaksi valittu Lehtonen torjui nuorten kisoissa 13 ottelua torjuntatilastoin 93,00/1.70.

Puolustajat

Olli Juolevi

Nykyisin Florida Panthersin organisaatiossa kiekkoilevan Olli Juolevin nimi saattaa tulla jonkinasteisena yllätyksenä osalle suomalaisista; tämä johtuu siitä, että hänen kohdallaan odotukset olivat etenkin vuonna 2017 korkealla, mutta hän ei tuolloin täyttänyt noita odotuksia.

Juolevi onnistui kuitenkin kertakaikkisen erinomaisesti kultajuhliin vuonna 2016 Nuorten Leijonien osalta päättyneissä MM-kisoissa: hän pelasi seitsemän ottelua ja antoi niissä huikeat yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä. Kaiken kaikkiaan Juoleville kirjattiin hänen uransa aikana nuorten MM-kisoissa 18 ottelua ja tehot 1+14=15.

Kimmo Timonen

Vaikka puolustajalegenda Kimmo Timoselle ei valitettavasti ole palkintokaapissaan ainoatakaan nuorten MM-mitalia, hän kuuluu siitä huolimatta tähän Nuorten Leijonien tähdistökentälliseen. Timonen esiintyi pelaajaurallaan nuorten MM-kisoissa kolmeen otteeseen ja niissä hänelle kirjattiin 21 ottelussa komeat tehot 7+9=16.

Parhaimmillaan Timonen oli alle 20-vuotiaiden MM-karkeloissa vuonna 1994. Tuolloin hän teki seitsemään otteluun puolustajan tontilta tehopisteet 3+3 ja hänet valittiin kisojen All Star -kentälliseen; toki vuotta myöhemmin Timonen teki seitsemään peliin vielä paremmat tehot, 2+6. Valitettavasti näillä molemmilla kerroilla Suomi jäi neljänneksi.

Hyökkääjät

Esa Tikkanen

Moni muistaa Esa Tikkasen lähinnä melkoisena rääväsuuna ja kuuluisasta ”tikitalkistaan”. Tämä viisinkertainen Stanley Cup -voittaja oli myös melkoisen pätevä pelaaja ja sen hän osoitti jo nuorena poikana alle 20-vuotiaiden MM-kisa-areenoilla: ei Tikkanen sattumalta ole Suomen kaikkien aikojen pistekuningas nuorten MM-kisoissa.

Tikkanen teki ensimmäiset luistimenpiirtonsa alle 20-vuotiaiden MM-jäille vuonna 1983, kun hän teki seitsemään peliin tehot 2+3. Vuoden 1984 MM-kisoissa Tikkanen sai matkaansa hopeamitalin, tehden tuolloin seitsemään peliin komeat tehot 8+4=12. Henkilökohtaisella tasolla Tikkanen oli kuitenkin kaikkein parhaimmillaan vuotta myöhemmin: hän teki seitsemään otteluun huikeat tehot 7+12=19 ja hänet valittiin kisojen All Star -kentälliseen.

Esa Keskinen

Mikäli sinä kuulut siihen sukupolveen, joka ei päässyt näkemään virtuoosimaista Esa Keskistä pelaamassa jääkiekkoa, olet valitettavasti menettänyt paljon. Vaikka hän ei koskaan lähtenytkään testaamaan osaamistaan Pohjois-Amerikkaan, taidot olisivat varmasti riittäneet sille tasolle.

Kuvaavaa Keskisen uralle Nuorissa Leijonissa on se, että hän jätti niukasti muuan Raimo Helmisen ulos tästä tähdistökentällisestä. Keskinen pelasi pelaajaurallaan nuorten MM- kisoissa kahdesti, hänelle kirjattiin kaiken kaikkiaan 14 nuorten MM-ottelua ja niissä hän teki täysin poskettomat tehopisteet 10+22=32. Vuoden 1984 kisoissa Keskinen oli johdattamassa Nuoret Leijonat MM-hopealle. Vuotta myöhemmin hän voitti sekä kisojen syöttö- että pistepörssit.

Teuvo Teräväinen

Kahden vanhemman sukupolven edustajan jatkeeksi saadaan hyökkääjien osalta Teuvo Teräväinen, joka hurmaa nykyisin NHL-kaukaloissa, Carolina Hurricanesin paidassa. Nuorten Leijonien paidassa Teräväinen joutui todella tukalaan tilanteeseen, kun Suomi joutui vuonna 2013 putoamissarjaan. Sieltä kuitenkin selvittiin kuivin nahoin ja Teräväinen itse teki yhteensä kuudessa ottelussa tehot 5+6=11.

Vuonna 2014 Teräväisen rintaan iskettiin kapteenin C-kirjain ja lopputulos oli täysin päinvastainen kuin vuotta aiemmin. Nuoret Leijonat huuhtoi MM-kultaa Ruotsissa ja Teräväinen takoi seitsemään peliin tehot 2+13=15. Hän voitti tuolloin sekä MM-kisojen syöttö- että pistepörssit, tehotilasto +11 oli koko kisojen paras ja hänet valittiin totta kai myös kisojen tähdistökentälliseen.